Tämä teos luo uutta edistyskestomusta. Joutsenvirran ja Salosen kirja kannustaa ryhtymään hyvän tulevaisuuden tekijäksi. Se on mahdollista. Kohtalonkysymyksenä on nykyisen elämäntavan kestävyys. Kuluttaminen ja suorittaminen ovat menettäneet tehonsa hyvän elämän takaajina. Sivistys vaurautena määrittelee edistyksen nykyistä avarammin ja kertoo, kuinka siirrytään kohti sivistysyhteiskuntaa. Teos tarjoaa rohkeita ehdotuksia, jotka auttavat meitä kurkottamaan kohti elinvoimaista ja kukoistavaa elämää. Suhde on keskeinen hyvinvointia määrittävä tekijä, olipa kyse mistä tahansa ihmisyhteisöstä tai kokonaisesta yhteiskunnasta. Elämisen arvoisen elämän rakentaminen perustuu merkityksellisyyden kokemusten vahvistumiseen.
Isojen kysymysten aika
Yleiseksi kansantaudiksi on tullut merkityskato. Ihmiset haluavat tuntea tekevänsä työtä, jolla on merkitystä ja joka muuttaa maailmaa paremmaksi. Toisaalta työpaikoista tulee jatkuvasti epävarmempia. Työntekijät eivät voi enää luottaa siihen, että heillä on sama työpaikka vielä ensi vuonna. Ihmiset käyttävät aikaa sen pohtimiseen, miten omaa työmarkkina-arvoa voisi nostaa maailmassa, jossa digitalisaatio haastaa vanhat tekemisen mallit ja oma paikka työelämässä on alati uhattuna. Tästä kertoo esimerkiksi ajatteluoppaiden ja -valmennusten huimasti kasvanut suosio. Uusista ajattelutaidoista odotetaan pelastajaa työelämässä pärjäämiseen.
Kohtaamisille ja inhimillisten yhteyksien rakentamiselle ei varata aikoja työlistoissa eikä niitä sisällytetä menestyksen mittareihin. Yksilö- ja kulutuskeskeisyydestä on tullut itsestään selvä osa suomalaisten hyvinvointia, sivistystä ja vaurautta. Näin on siitä huolimatta, että juuri yksilökeskeisyys yhdistettynä kuluttajakeskeiseen elämäntapaan on yksi vakavimmista kestävyysongelmista maailmassa, jonka luonnonvarat ja päästöjen sitomiskapasiteetti ovat rajallisia. Sivistysyhteiskuntaa mitataan siinä, millaiset hyvän elämän mahdollisuudet jäävät tuleville sukupolville.
Nykymaailman vaihtoehtojen runsaus ja tietoisuus pahenevista ilmastouhista luovat epävarmuutta ja jopa pelkoa tulevaisuutta kohtaan. Yksinkertaisten selitysten avulla pyritään poistamaan epävarmuuden ja epätietoisuuden tunnetta. Tosiasioihin perustuva kokonaisymmärrys edellyttää neutraalia, luottamuksellista ja turvallista ilmapiiriä erilaisia kokemuksia ja näkökulmia edustavien ihmisten välillä. Uuden edistyskertomuksen ja sivistyksen lähtökohdiksi otetaan tieto, luovuus, osaaminen, luottamus, kunnioitus, rohkeus, myötätunto, ilo, uteliaisuus ja tyytyväisyys. Edellä mainitut on luontevaa tulkita vauraudeksi, sillä niiden avulla luodaan monentyyppistä arvoa yhteisöille ja yhteiskuntaan. Uudistumiskykyä tarvitaan nykyaikana ehkä enemmän kuin koskaan aikaisemmin.
Kohti monimuotoista vaurautta
Sivistyminen ilmenee siten, että ihminen oppii löytämään elämäänsä merkitysnäköaloja, jotka voimista-vat nyt-hetken täyteyttä ja ehkäisevät tarkoituksettomuuden kokemuksia. Nykyisyys muodostaa histo-rian ja tulevaisuuden taitekohdassa koetun elämismaailman. Suomalaisten rooli koko maailman kattavassa uudenlaisessa sivistysprojektissa on vetovoimainen siksi, että pieni pohjoinen Suomi kuuluu toimintakyvyltään maailman parhaimmistoon. Meillä yhteisvaurauden määrätietoinen jakaminen ilman suoraa hyötymistarkoitusta on lisännyt yhteiskunnan elinvoimaa. Hyvä esimerkki on kirjasto, joka varmistaa kansalaisten avoimen pääsyn tietoon. Silloin tietämys lisääntyy ja leviää entisestään.
Erilaisuudesta uutta luovan ihmisverkoston menestyminen perustuu ihmisten väliseen luottamukseen, sitoutumiseen sekä kykyyn ottaa käyttöön kaikkia tiedon ja ymmärryksen lajeja. Suomessa dialogista halutaan tehdä kansalaistaito, jonka avulla kansalaisten välistä vuorovaikutusta on mahdollista muuttaa rakentavammaksi ja moninäkökulmaisemmaksi. Dialogisuus on yhteyttä toiseen. Se voi hyödyntää kehollisuuden tuomaa ihmisten välistä rikkautta, jossa havahdutaan ja löydetään yhdessä kokonaan uutta. Kyse on yhteisoppimisesta ja jaetusta johtajuudesta.
Uutta vaurautta luodaan yhä enemmän verkostoissa, joiden elinvoimaisuus ei lisäänny huippuyksilöitä, kilpailua ja suorittamista korostavalla toimintakulttuurilla vaan yhteistyötä, ideoiden jakamista ja kollektiivista viisautta synnyttävillä keinoilla. Yhteisohjautuvat verkostot hyötyvät ihmisten erilaisuuksista, koska ne lisäävät luovuutta. Ehkäpä yhtenä elämän tarkoituksena on tuottaa erilaisuutta, sillä se varmistaa elämän jatkumista. Monet hyvän elämän kannalta tärkeät asiat eivät maksa mitään. Yksilöt kykenevät liittämään omaan toimintaansa itseään suurempiin yhteisöllisiin tarkoituksiin.
”Minulla on jokin tarkoitus, jota varten olen olemassa.”
Varmuudesta eheyteen
Ihmisten elämää ja työtä raamittavien asioiden pysyvyys on heikentynyt ja tilalle on tullut jatkuva muu-tos. Pitäisi päästä irti täydellisen varmuuden hakemisesta, sillä useita nykyongelmia emme pysty ratkai-semaan perinteisillä keinoilla. Nopeat kokeilut perustuvat siihen, että edetään ennakkoluulottomasti uutta kohti ja tunnistetaan välittömästi, mitkä ovat toiminnan hyödyt ja haitat. Kokeilun onnistuminen ei ole pääasia, vaan opin ja ymmärryksen saaminen. Kokeilusta saadut kokemukset ratkaisevat, mitä on järkevää ryhtyä toteuttamaan pitkäjänteisemmin. Varman päälle toimiminen sen sijaan jarruttaa mahdollisuuksien näkemistä ja ratkaisujen syntymistä.
Aikamme suuri kysymys on, kuinka oppia elämään jokapäiväisessä epävarmuudessa. Tähän tarvitaan lujia ihmisten välisiä siteitä, luottamusta ja sitoutumista yhteiseen tulevaisuusnäkymään. Paljon julki-suutta saaneessa Googlen tutkimuksessa turvallisuus osoittautui hyvin toimivia tiimejä yhdistäväksi tekijäksi. Ihmiset uskaltavat ottaa riskejä, kun heidän välillään on vahva luottamus ja kunnioitus. Kun työskentely-ympäristö on muuttuva ja monimutkainen, turvallisuus on onnistumisen kannalta avaintekijä. Tiedosta itsestään tulee monimuotoisen elävä järjestelmän osa, jonka vapaasti virtaavuus ja rikastaminen ei ole keltään pois, vaan kaikki voittavat.
Onnistujaksi mielletään se, joka saa muut kokemaan itsensä vahvoiksi ja joka auttaa muita yltämään parhaaseensa. Tällä tavoin rakennetut yhteisöt ja yhteiskunnat muodostavat joukon, jonka voima on enemmän kuin siihen kuuluvien yksittäisten ihmisten yhteen lasketut mahdollisuudet. Uudistuva oppimiskulttuuri irrottaa ihmisten luovan työskentelyn liiasta järkiperäisyydestä ja kehittää heissä kuvittelukykyä ja intuitioon luottavaa spontaania toimintaa. Uudet ideat syntyvät useimmiten virallisen ja normaaliksi katsotun toiminnan laidoilla tai ulkopuolella. Siksi systeemisessä yhteisoppimisessa on tärkeintä tapa, jolla ihmiset ovat vuorovaikutuksessa. Se tekee mestarista aloittelijan ja opettajasta oppilaan.
Systeeminen yhteisoppiminen
Vanhan toisintamiseen tähtäävä koulutusjärjestelmä ei kykene viemään kansalaisia radikaalisti uutta kohti. Osa vanhasta koulutusjärjestelmästä on tarpeellista säilyttää, kun osaa lähdetään uudistamaan. Tulevaisuutta ennakoiva oppilaitos vahvistaa uusien tuotanto- ja palveluratkaisujen kehittämistä. Se synnyttää osaamista, joka tähtää muutokseen. Se tapahtuu ihmisten välisessä hyväksyvässä vuoro-vaikutuksessa, jossa näkökulmia vaihtamalla ja perustelemalla tullaan tietoiseksi omista ennakko-oletuksista, ajatusmalleista ja uskomuksista.
Systeemisessä yhteiskehittämisessä itseohjautuvuus korvautuu yhteisohjautuvuudella, jota on mahdollista soveltaa kaikenlaisissa yhteisöissä. Uutta synnyttävän oppimisen edellytyksenä on saattaa yhteen eri aloilta tulevaa tietoa. Myös oivaltamaan houkuttelevan oppimisen merkitys lisääntyy. Keskiöön tulevat vuorovaikutustaidot, ongelmanratkaisutaidot ja tunnetaidot eli sellaiset taidot, jotka eivät ole alaspesi-fejä, vaan joita voidaan siirtää alalta toiselle. Nämä pehmeät taidot ovat samalla taitoja, joita tarvitaan jokapäiväisessä elämässä. Oikeastaan kyse on kansalaistaidoista.
Työ ja oppiminen ovat käsitteinä alkaneet lähestyä toisiaan. Työ on entistä enemmän ihmisen oppimis-ympäristö. Kun halutaan hakea uutta ja olla aidosti luovia, uskalletaan heittäytyä epäjatkuvuuksiin ja improvisaatioon. Silloin kyvykkyyksinä ovat: 1) Kyky tuottaa kertomuksia 2) Yhteisöäly 3) Kyky asettaa asioita uusiin puitteisiin ja tilanteisiin. Oppivissa yhteisöissä ruokitaan ihmisten kuvittelukykyä ja kehossa sijaitsevaa viisautta, kuten intuitiota ja empatiaa. Keskeistä on yhteisen kielen löytyminen. Se edistää ryhmien välistä ymmärrystä.
Systeeminen yhteisoppiminen tapahtuu kaaoksen ja järjestyksen välimaastossa, jossa epävarmuus vähi-tellen väistyy ja selkeys syntyy, kun asioihin palataan tiettyjen vaiheiden jälkeen uudelleen. Tällainen systeeminen yhteisoppiminen edellyttää dialogista lähestymistä. Dialogissa tehdään tilaa toisten kuuntel-ulle ja ymmärtämään pyrkivälle myötätunnon kokemiselle. Systeemisen yhteisoppimisen voima kiteytyy pohjimmiltaan yksinkertaiseen jakamisen ideaan. Jos lähisuhteisiin, työyhteisöihin tai yhteiskuntaan saadaan lisää elämän ilojen ja surujen luontevia jakamismahdollisuuksia, ollaan ottamassa askelia kohti elämän kukoistamista. Tällaisen yhteisoppimisen pyrkimyksenä on luoda yhteinen kokemus, joka koskettaa ja jossa annetaan tilaa jonkin uuden tulevaisuuden mahdollisuuden syntymiselle.
Uusi edistyskertomus
Siirtyminen kiireyhteiskunnasta uuteen elämän täyteyteen on jo käynnistynyt. Elämme kuitenkin vielä suorituskeskeisessä ja ihmisten kohtaamiset ohittavassa kiireyhteiskunnassa. Moni ihminen uupuu tai masentuu vakavasti hyöriessään jatkuvasti muuttuvassa työelämässä ja organisaatioiden heiluvissa rakenteissa. Uudistuvassa edistyskertomuksessa käyttövoimana on ihmisen oman elämän liittäminen sellaiseen toimeliaisuuteen, jolla vahvistetaan tulevaisuuden toivoa sekä kuulumista ja osallisuuden kokemusta ympäröivään maailmaan, jotta epävarmuuden rinnalle syntyy turvallisuutta ja kokemus elämästä muodostuu elämisen arvoiseksi. Liiketoiminnassa tavoite on ratkaista yhteiskunnallisia ja planetaarisia ongelmia.
Hierarkkisesta päätöksenteosta siirrytään entistä enemmän verkostomaiseen yhteisoppimiseen, joka soveltuu paremmin systeemisten ongelmien ratkaisemiseen ja radikaalisti uuden luomiseen. Suorittavan työn siirtyessä yhä enemmän koneille ihmisen roolina vahvistuu kokonaisvaltainen yhdessä oppiminen sekä näkemyksen rakentaminen siitä, mitä hyvän elämän elämiseen tarvitaan enemmän ja mitä vähemmän. Ihmisen työssä korostuu luovuus, oppiminen, kriittinen ajattelu sekä vuorovaikutus- ja tunnetaidot. Ihmiset hakevat henkilökohtaisiin oppimishaasteisiin sopivia yhteisöjä ja toteuttavat niissä itseään tavalla, joka lisää mielekkyyden kokemista.
Tällä hetkellä työyhteisöissä ja yhteiskunnassa on pulaa vuorovaikutuksen laatuun keskittyvistä taidoista sekä dialogisten ja fasilitointimenetelmien osaamisesta. Näitä taitoja sekä osaamista yritysten ja orgnisaatioiden pitäisi kehittää strategisena voimavarana. On perusteltua olettaa, että vuorovaikutus- ja kohtaamistaidoista tulee ajan mittaan työyhteisöjen johtamisen ja työnteon perustaito, jossa kehittymiselle ei löydy ylärajaa. Organisaatioissa on kyettävä poisoppimaan vanhoista asiantuntijan rooleista ja tekemään tilaa uusille oppimistaidoille. Yhteyden kokemuksissa syntyy myös uutta työnteon ja johtamisen kulttuuria. Läsnäolo, kuuntelu ja vastavuoroisuus luovat turvallisuutta epävarmuuksien ja muutosten sekamelskassa.
180 kolahdusta. Y1+Y2+Y3+J1+J2+I1+I2+TV.
Artikkelin kirjoittaja Johannes Partanen
Kirjan tiedot
Joutsenvirta, Maria & Salonen, Arto O.: Sivistys vaurautena – Radikaalisti, mutta lempeästi kohti kestävää yhteiskuntaa, Basam Books 2020, suositus***, 3 pistettä, ISBN 978-952-7337-40-0
Tekijänoikeudet. Tämä artikkeli on tarkoitettu vain yksityiseen omaan käyttöön, eikä tätä artikkelia saa hyödyntää mitenkään kaupallisesti. Tässä artikkelissa mainittujen kirjojen tekijänoikeudet kuuluvat niiden kustantajille ja/tai tekijöille. Tiimiakatemia Global Oy ja tämän artikkelin kirjoittaja Johannes Partanen kehottavat ostamaan ja lukemaan tässä artikkelissa suositeltuja hyviä kirjoja.
